Yrityksen luottotiedot

Vaikka yrityksen luottotiedot ovat periaatteessa salaisia, eivät ne piilossa pysy. Utelias etsijä kyllä löytää haluamansa tiedon netistä kaikesta huolimatta, vaikka kuka tahansa ei saisikaan mitä tahansa tietoja lain mukaan penkoa.

Luottotietoja päivittää Suomessa kaksi suurta toimijaa Bisnode ja Suomen Asiakastieto. Heidän työnsä on pitää yllä rekisteriä suomalaisista yrityksistä ja päivittää jatkuvasti niistä koskevaa tietoa. Esim. Bisnoden sivuilla sanotaan heidän luottoluokitusjärjestelmänsä olevan automaattinen ja jatkuvasti päivittyvä. Se arvioi yritysten luottokelpoisuutta ja kykyä selviytyä normaaliin liiketoimintaan liittyvistä velvotteista. Tämä vuorokaudet ympäri tehtäväänsä suorittava järjestelmä on siis kone, joten sen käsittelemä tieto ja johtopäätökset ovat kaiketi objektiivisia. Se kerää ja analysoi järjestelmällisesti yritysten toimintaa, taustaa, taloutta sekä maksutapaa koskevaa informaatiota.

Yrityksen maksuhäiriömerkinnät

Maksuhäiriö- ja muita luottotietomerkintöjä on erilaisia ja -pituisia. Jos yrityksen luottotiedoissa näkyy niistä yksikin, on selvää, että monet arkisetkin liiketoimintaa eteenpäin vievät prosessit hankaloituvat. Esimerkiksi yrityslainaa hakiessa. Pankin kanssa asioidessa lainamahdollisuuksien eteen nousee seinä siinä vaiheessa, kun pankki huomaa yrityksellä tai sen toimintaa vetävällä yrittäjällä olevan maksuhäiriömerkintä. Mekään emme voi merkintää noin vain ohittaa, mutta selvitämme ensin kokonaistilanteen. Yrityksen liiketoiminnassa on saattanut olla jonain vuonna ymmärrettävistä syistä paha aallonpohja, mutta jos se on sieltä selvinnyt ylös ja tulevaisuus näyttää hyvältä, emme rankaise yrittäjää enää yhtään lisää eväämällä hänen hakemuksensa automaattisesti. Mennyt on mennyttä, tärkeintä on nykyisyys ja ainakin meidän huomiomme on liiketoiminnan tulevaisuudessa.

Yrityksen luottoluokitus

Yritysten luottoluokitus kirjataan alimmasta parhaimpaan seuraavanlaisesti: C, B, AN, A, AA ja AAA. AN annetaan uusille yrityksille automaattisesti, joten se muuttuu jonkin ajan kuluttua joko parempaan tai huonompaan suuntaan. Yrityksen luottoluokitus perustuu yrityksen toimintaan ja kuten jo mainittu, sitä päivitetään koko ajan. Onko liiketoiminta tasaista ja vakiintunutta? Samoin siihen vaikuttaa yrityksen tausta ja omistusrakenne. Vaihtuvatko vastuuhenkilöt usein? ketä he ovat? Yrityksen talousasiat ovat luonnollisesti luottoluokituksen syvintä olemusta, joka pyörii paljolti tilinpäätöstietojen ja muiden tunnuslukujen ympärillä. Mahdolliset maksuhäiriöt ja muut julkiset merkinnät sekä maksutapakokemus, joka yrityksestä näkyy, vaikuttavat myös olennaisesti luottoluokituksen tasoon.

Samalla tavalla kuin yksityishenkilötkin, jokaisella yrityksellä on halutessaan oikeus selvittää, mitä tietoja siitä ja sen vastuuhenkilöistä on tallennettu luottotietorekisteriin.

Miten estää luottoluokituksen heikentyminen

Jotta mahdollisilla yhteistyökumppaneilla ja rahoittajilla olisi aina positiivista luettavaa yritystoimistasi, on tietyistä periaatteista pidettävä kiinni. Luottoluokitusjärjestelmien arvioihin ei juuri voi vaikuttaa muutoin kuin:

Maksa laskusi ajoissa

Kuulostaa itsestään selvältä. Silloin, kun laskuja ei voida maksaa, kannattaa ottaa suoraan niiden perijään yhteyttä ja sopia yhdessä myöhäisempi ajankohta. Ei ole suositeltavaa antaa laskujen maksua odotuttaa ainakaan ilman mitään erikoista syytä, sillä juuri tästä on kyse luottoluokituksen kohdassa "maksutapa". Vaikka kuinka vakavaraisen yrityksen luottotiedot voivat tältä osin mennä, jos se systemaattisesti jättää laskujen hoitamisen liian myöhäiseen.

Laskuta ajoissa

Et halua, että kassavirtasi tyrehtyy, kun omat asiakkaasi maksavat liian myöhään, joten laskuta ajoissa. Jos asiakkaillasi on pitkä maksuaika ja sinun pitää siinä välissä pystyä itse maksamaan omia laskujasi, ota yhteys meihin. Älä päästä tässäkään tilanteessa merkintää syntymään. Esim. rakennusalan asiakkaillamme on usein tämä tilanne, kun tehdystä työstä odottaa kyllä hyvä palkkio, mutta vasta monen kuukauden päässä.

Arkistoi ja järjestä

Ole järjestelmällinen ja pidä laskuistasi samoin kuin kuiteistasi hyvää huolta. Käytännöllisiä kirjanpito-ohjelmia on olemassa aivan ilmaiseksi, kannattaa kokeilla, sillä niistä on valtava apu. Toiminnan kasvaessa ulkopuolisen kirjanpitäjän palvelut muodostuvat pakollisiksi, jotta langat pysyvät käsissä eivatkä tärkeät päivämäärät unohdu.

Yrityksen vastuuhenkilöt

Yrityksen vastuuhenkilöt ja heidän taustansa tutkitaan ainakin lainaa hakiessa tarkasti. Henkilövaihdokset yrityksen johdossa ovat aivan normaalia ja luontaista yrityskäytäntöä, mutta niiden ajankohtaan kiinnitetään huomiota. Jos muutokset ovat tapahtuneet juuri edellisellä viikolla kun yhteistyökumppanuudesta tai yrityslainasta on tarkoitus sopia, ne herättävät epäluuloa ja joutuvat tarkastelun alaisiksi.

Älä unohda maksaa verojasi

Veroista ja muista lakisääteisistä maksuista on syytä huolehtia. Vero.fi:n sivuilla on yritysten maksukalenteri, josta löytää eri veroista lähemmät maksuaikataulut. Sieltä löytyy myös numero, jonne kannattaa ehdottomasti ottaa yhteyttä, mikäli on maksuvaikeuksia. Verohallinto ei ole tunnetusti kovin lämminsydäminen näissä asioissa, mutta maksujärjestelyyn pääseminen on usein mahdollista.

Tyytyväiset asiakkaat

Emme varmasti ole ainoita, jotka ollessaan tekemisissä yrityksesi kanssa tarkistavat luottoluokituksesi lisäksi myös, mitä asiakkaasi ovat palveluistasi tai yrityksestäsi sanoneet. Kuinka monta tähteä yleisesti saat ja kuinka moni on ylipäätään viitsinyt sellaisen jättää? Asiakkaittesi tyytyväisyys ja aktiivisuus vaikuttavat positiiviseen suuntaan yritystäsi arvioidessa monissa yllättävissäkin yhteyksissä.

Yrityksen luottotiedot ovat yksi sen tärkeimmistä taloudellisista mittareista yrityksen ulkopuolisille toimijoille. Luottotiedot kertovat yrityksen talouden vakaudesta ja tietojen perusteella arvioidaan luoton antamiseen liittyviä riskejä. Luottoluokitustiedot vaikuttavat siihen voiko yritys saada rahoitusta, kuinka paljon ja mihin hintaan. Lisäksi yrityksen luottotiedoilla on vaikutusta siihen kuinka kumppanit ja asiakkaat arvioivat sitä kaupantekotilanteissa.

Luottotietoja päivittää Suomessa kaksi suurta toimijaa Bisnode ja Suomen Asiakastieto. Heidän työnsä on pitää yllä rekisteriä suomalaisista yrityksistä ja päivittää jatkuvasti niistä koskevaa tietoa.

Esimerkiksi Bisnode kertoo luottoluokitusjärjestelmänsä olevan automaattinen ja jatkuvasti päivittyvä. Järjestelmä arvioi yritysten luottokelpoisuutta ja kykyä selviytyä normaaliin liiketoimintaan liittyvistä velvoitteista. Luottoluokitus tuotetaan koneellisesti ja se on siten aina objektiivinen ja helpottaa eri yritysten keskinäistä vertailua.

Mikä on rating?

Bisnoden Rating eli AAA-yritysreittaus kuvaa yrityksen luotettavuutta ja vahvuutta ulkopuolisten toimijoiden näkökulmasta. Rating on erityisen tärkeä pienyrittäjille. Jos olet esimerkiksi toiminimiyrittäjä, rating on ainoa julkisesti ja nopeasti saatavilla oleva informaatio yrityksen taloudellisesta tilanteesta.

Seuraavassa taulukossa on esitetty Bisnode Rating-luokat:

Tarkemmin Bisnoden reittauksen muodostumiseen voit tutustua täällä:

Mihin Bisnoden Rating perustuu?

Bisnode kerää ja analysoi järjestelmällisesti yritysten toimintaa, taustaa, taloutta sekä maksutapaa koskevaa informaatiota. Yrityskohtainen luottoluokitus perustuu näiden neljän osa-alueen perusteella. Seuraavassa käymme lyhyesti läpi näitä neljää eri kohtaa ja kuinka sinä voit pyrkiä vaikuttamaan niiden kautta oman yrityksesi ratingiin.

Yrityksen toiminta

Yrityksen toiminnalla tarkoitetaan tässä yhteydessä sen toimintahistorian pituuden ja aktiivisuuden vaikutusta ratingiin. Jokaisen tulee aloittaa jostain, siksi uusi yritys saakin luokitukseksi AN, joten tässä kohtaa sinua auttaa vain aika. Tämän jälkeen jatko onkin isolta sinun omissa käsissä. Pidä siis hyvää huolta yrityksestäsi.

Yrityksen tausta

Myös yrityksen taustalla on vaikutusta sen reittaukseen. Laaja omistuspohja sekä yrityksen vastuuhenkilöiden positiivinen luottohistoria vaikuttavat yrityksesi luottoluokitukseen. Helpoin tapa vaikuttaa tähän onkin pitää huolta omista henkilökohtaisista luottotiedoistasi ja varmistua siitä, että kumppanisi ovat luotettavia.

Yrityksen talous

Yrityksen taloutta arvioidaan isolta osin sen tunnuslukujen avulla, joista tärkeimpiä ovat kannattavuus, maksuvalmius sekä vakavaraisuus. Osittain kyse on siis yrityksen menestymisestä, joka on varmasti jokaisen yrittäjän tavoite. Toisaalta se on monien ulkoisten tekijöiden summa, johon vaikuttavat kilpailijoiden toiminta, taloustilanne tai kuluttajien ailahteleva mieli.

Maksuvalmiuden osalta voit myös tutustua aiempaan aihetta käsitelleeseen blogiimme: 10 vinkkiä yrityksen maksuvalmiuden parantamiseen.

Yrityksen maksutapa

Neljäs merkittävä tekijä bisnoden ratingin taustalla on yrityksesi maksutapa. Yrityksen maksutavalla tarkoitetaan lyhyesti sitä kuinka lähellä eräpäivää yritys keskimäärin hoitaa laskunsa.

Tähän yrittäjänä voitkin vaikuttaa kaikkein helpoiten maksamalla omat laskusi ajoissa! Toki joskus tämä on helpommin sanottu kuin tehty, sillä oma maksuvalmius riippuu usein myös omien asiakkaiden maksutavasta. Pidä siis huoli että laskutat ajoissa, sovit etukäteen isompien saatavien maksuehdoista ja pyri tunnistamaan ongelmat omissa saatavissa.

Näiden lisäksi on muitakin tekijöitä joiden kautta voit vaikuttaa yrityksesi luottoluokitukseen. Olemme koonneet näistä oppaan, jonka pääset lataamaan täältä.

Yrityksen maksuhäiriömerkinnät

Maksuhäiriöt johtavat luonnollisesti heikkoon luokitukseen. Pyri siis välttämään asioiden ajautuminen huonoon tilanteeseen. Maksuhäiriö- ja muita luottotietomerkintöjä on erilaisia ja eripituisia. Jos yrityksen luottotiedoissa näkyy niistä yksikin, monet arkisetkin liiketoimintaa eteenpäin vievät prosessit hankaloituvat. Tämä näkyy esimerkiksi yrityslainaa hakiessa. Pankin kanssa asioidessa lainamahdollisuuksien eteen nousee seinä siinä vaiheessa, kun pankki huomaa yrityksellä tai sen toimintaa vetävällä yrittäjällä olevan maksuhäiriömerkintä.

Mekään Qredillä emme voi merkintää noin vain ohittaa, mutta selvitämme ensin yrityksen kokonaistilanteen. Yrityksen liiketoiminnassa on saattanut olla jonain vuonna ymmärrettävistä syistä paha aallonpohja. Mutta jos se on sieltä selvinnyt ylös, ja tulevaisuus näyttää hyvältä, emme rankaise yrittäjää enää yhtään lisää eväämällä hänen hakemuksensa automaattisesti. Mennyt on mennyttä, tärkeintä on nykyisyys, ja ainakin meidän huomiomme on liiketoiminnan tulevaisuudessa.

Qred

Luottotietojen kanssa ei kannata riskeerata, sillä niissä näkyvät merkinnät tekevät yritystoiminnan hyvin vaikeaksi. Jos on tiukka tilanne, kannattaa mieluummin ottaa muutaman kuukauden laina meiltä ja maksaa sillä ajoissa pois se summa, joka on vaarassa lähteä perintään. Sitten maksaa rauhassa laina takaisin meille, kun odotetut tilitykset ovat saapuneet.

Jos kiinnostaa, täältä voit lukea hinnoittelustamme. Tulet huomaamaan, että nopeat täsmälainat ovat yksinkertaisia hakea ja nopeita saada. Kun et maksa kuluja kuin vain niistä kuukausista, jolloin laina on avoinna (vaikka maksaisit sen pois sovittua aikaisemmin) etkä mistään muusta, yrityslainasi kokonaiskustannukset pysyvät edullisella tasolla ja riski maksuhäiriömerkinnöistä samalla katoaa.

Jaa artikkeli

Sinulle suositeltuja artikkeleita